Tuli mieleeni alkaa kirjoittamaan tätä, kun tuttu samalla kylällä tarvitsee apua parantuakseen kamalasta sairaudesta ja uskon, että suurin osa koko meidän pienestä kylästä on liittänyt kätensä yhteen rukoillakseen tämän ihmisen ja koko hänen perheensä puolesta. En tätä ihmistä itse juurikaan tunne, moikkaan kyllä, jos kylällä törmätään, kaikkihan täällä toisensa tuntee.
Vaikka ei tunnistakaan olevansa uskovainen, hädän hetkellä haluamme uskoa johonkin ja silloin yleensä saamme voimamme taivaasta. Silloin on hetki liittää kätensä yhteen ja rukoilla. Haluamme uskoa. Haluamme, että voimme puhua jollekin. Haluamme luottaa, että joku korkeampi voima tekee lopullisen ja oikean päätöksen kohtalostamme. Aina se lopputulos ei miellytä, mutta minä haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Jos lopputulos ei miellytä, syytämme silti Jumalaa, uskoimme tai emme. Johonkin on turvattava.
Minä rukoilen usein, aikaan tai paikkaan katsomatta, aina kun asia muistuu mieleeni. Joskus asia unohtuu pitkäksikin aikaa, mutta se lie syntilistasta pienimpiä. Viimeksi rukoilin tänään. Tein kotitöitä ja mietin miten onnellinen olenkaan. Kiitin taas kerran siitä, että olen selvinnyt vuodesta 2012. Se, joka blogejani on lukenut, saattaa muistaa mitä silloin tapahtui. Yritykseni kaatui, pitkäaikainen onnellinen avioliittoni kaatui, terveys petti stressistä..kaikki kaatui. Se aika oli varmaan aktiivisinta rukoiluaikaani, kun pyysin voimia selvitäkseni kaikesta. Se oli henkisesti raskainta aikaa elämässäni ja monesti huomasin itkeväni ja rukoilevani apua. Ajatukset harhaili mitä tyhmimmissä ratkaisuissa, mitkä jälkeenpäin nimenomaan tuntuu tyhmille, mutta kun ahdistus on pahimmillaan, tuntuu ettei pakoteitä ole. No, niitä voimia minulle lähetettiin ja olen saanut uuden alun elämälleni. Sain töitä rakastamaltani kotikylältä, pääsin velkajärjestelyyn pitkän prosessin saattelemana, löysin taas rakkauden, vaikken enää siihen uskonutkaan.
Näistä kaikista muistin taas tänään kiittää. Ei keskustelut yläkertaan tarvitse aina niin vakavia olla. Minullakin se monesti on vain keskustelua (tosin aika yksipuolista sellaista), kunhan kerron kuulumisia ja terveisiä. Kiitän läheisistäni ja elämästäni, toivon ihmisille voimia selvitä elämän karikoista, oli ne isoja tai pieniä. Suuruuden määrittelee jokainen itse ja jokaisella on oma ristinsä kannettavana. Toiselle pienikin asia voi olla suuri ja ne, jotka ovat kohdanneet elämän julmimmillaan, eivät hätkähdä pienistä ylämäistä. Ketään ei pidä käydä väheksymään, kun emme todella tiedä, mitä hän läpikäy ja millä mittakaavalla. Vertauksena esimerkiksi se, että minulle vuoden 2012 tapahtuman olivat todella, todella raskaita, mutta jos samaan aikaan joku läheisistäni, vaikka lapsistani, olisi sairastunut vakavasti, ei niillä muilla asioilla olisi ollut varmaan enää mitään merkitystä.
Pielavedellä vietettiin Muikkuvestivaaleja viime lauantaina ja sille päivälle povattiin kurjinta säätä koko viikolla. Vettä piti sataa aamusta iltaan ukkosen saattelemana. Rukoilin edellisenä yönä tyyliin näin: "Rakas Jumala. Olemme tehneet valtavan työn talkoovoimin järjestääksemme mukavan päivän kaikille. Anna meille edes kohtuullinen sää kiitokseksi kaikesta työstä..muuten kaiken pitäisi olla ok." No en tiedä mikä ihme tapahtui, mutta lauantai oli viikon paras päivä. Puolipilvistä, ei liian kuuma, että jaksoi touhuta koko päivän, eikä sateesta tietoakaan. Kymmenen kilometrin säteellä kaikkialla muualla satoi..mutta ei Pielavedellä! Muistin kiittää, pitkin päivää! En tiedä otanko säävastaavan pestiä vastaan ensi vuonna. Oli muuten sen verran stressaava homma valvoa kaksi viikkoa ja kytätä forecaa!
Ja ei rukousten tarvitse aina niin vakavia olla. Eilen ja tänään, kun olen rukoillut tämän Pielaveden ihmisen puolesta, on se mennyt suurinpiirtein näin: "Rakas Jumala. Minulla kun tuntuu olevan ilmeisen hyvät välit sinne yläkertaan, niin tohtisinko pyytää yhtä todella suurta palvelusta...." Sanomani siis on, ei se ole niin vaikeaa. Rukoilu ei katso aikaa eikä paikkaa. Tuntuu helpottavalle silloin tällöin purkaa tunteitaan jollekin, jonnekin ja uskon, että kyllä kuunnellaan. Ja se uskonko siihen, että kuunnellaan, on ihan itsestäni kiinni. Minä ainakin haluan uskoa, koska se on helpottavaa, kun ei aina jaksa tuntojaan tänne blogiinkaan kirjoittaa. Tämähän vaikeimpina aikoina oli juurikin se paikka, mihin pahaa oloani purin. Kirjoittaminen helpotti. Nyt on kaikki ollut niin hyvin, ettei ole ollut tarvetta kirjoittamiselle.
En tiedä mitä niin hyvää olen tässä tai edellisessä elämässäni tehnyt, koska olen saavuttanut tällaisen onnellisuuden kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta vastoinkäymiset kuuluu elämään. Ne tekevät meistä juuri sellaisen kun olemme ja vahvistaa meitä ihmisinä. Vaikka sillä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Tunnen suurta surua ja ahdistusta niistä asioista, mitä olen itse kokenut ja mitä näen matkan varrella monen käyvän läpi. Heille voin vain sanoa, että luottakaa ja olkaa vahvoja. Asiat järjestyy kyllä aikanaan tavalla tai toisella. Karikot on ylitettävä, vaikka ne olisi miten korkeita. Jos tarvitsee sulkea ovia takanaan, niin ole rohkea ja sulje. Uusia avautuu kyllä, kun antaa niille mahdollisuuden.
Olen näitä omia karikoitani vastaan taistellut nuoruudesta lähtien ja nyt vasta ymmärrän niiden tarkoituksen. Vaikka se kasvamisprosessi ei varsinkaan silloin nuoruudessakaan ollut läheisilleni mitä helpoin. En voi tarpeeksi kiittää äitiäni, joka on aina jaksanut olla vierelläni tukemassa, nuorempana ja vanhempana. Odottaa varmaan vieläkin aikuistumistani. Me olemme juuri sitä, miten elämä on meitä kasvattanut. Jos en olisi esimerkiksi silloin nuorempana tehnyt mitä tein, en usko että olisin niin hyvä nykyisessä työssäni. Jos en olisi käynyt läpi 8-vuotista yrittäjätaivaltani, en olisi se mitä nyt olen, enkä olisi edes saanut nykyistä työtäni. Jos en olisi läpikäynyt silloista avioliittoani ja kokenut sen menettämistä, en osaisi arvostaa nykyistä suhdettani ja vaalia sitä rakkautta mitä saan ja osata näyttää aidosti omaani. Liiton hajoamisen jälkeen sitä tuli varovaiseksi ja ehkä vähän kylmäksikin. Piti huolen siitä, ettei kukaan pääse liian lähelle, mutta nyt vuosien jälkeen sitä alkaa pikkuhiljaa taas luottamaan ja uskaltaa ihan aikuisten oikeasti rakastaa. Taisi vakka löytää kantensa luulen. Ei tässä maailmassa ehkä montaa ole, joka minun kanssani pärjäisi ja vieläpä rakastaa minua tällaisena kuin olen. Tästäkin olen muistanut kiittää monet kerrat, miten asiat loppujen lopuksi loksahtelivat paikoilleen pienistä alkuhämmennyksistä huolimatta. Olen onnellinen, nyt uskallan myöntää sen!
Ystävät hyvät. Nauttikaa elämästä, niistä pienistäkin hetkestä. Elämä voi kääntyä päälaelleen hetkessä ja silloin on myöhäistä katua elämätöntä elämää. Nyt on aika elää ja näyttää läheisilleen kuinka heitä rakastaa. Itse olen ohjenuoranani pitänyt, että älä koskaan mene nukkumaan vihaisena. No ei se nyt ihan aina toteudu, mutta siihen on hyvä pyrkiä! Ja kohtele toisia, kuten haluat itseäsikin kohdeltavan..toimii aika monessa tilanteessa, kun miettii mitä pitäisi tehdä. Ja jotta saadaan kaikki elämän tärkeät teesit tähän..hmm..aika uskonnolliseen kirjoitukseen koottua, niin kehotan vielä lukemaan Paavalin ensimmäisen kirjeen korinttilaisille, jonka tärkeimmät kohdat ovat:
- Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. (1 Kor. 13:1)
- Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. (1 Kor. 13:4-7)
- Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1 Kor. 13:13)
Näillä saatesanoilla toivoisin, että jokainen ristisi kätensä ja lähettäisi toiveensa, että tämän Pielaveden tuttavamme, puolison, isän ja kohta ukin todella pitkä taistelu syöpää vastaan kääntyisi jo voitoksi ja elämä alkaisi näyttämään parhaita puoliaan. Epätietoisuus ja odotus on pahinta kaikista ja nyt jo soisimme elämän alkaa uudestaan, sen hän ja hänen perheensä on todella ansainnut. Voimia heille taisteluun, me muut emme voi kun rukoilla <3 br="">
