maanantai 17. heinäkuuta 2017

Katkeruus on perisynti

velkajärjestelyni alkoi 3 vuotta 4 kuukautta sitten. Siihen pääseminen ei ollut mikään helppo suoritus. Ehkä järjettömin vaade oli, että sinulla pitää olla vakituinen työ ja vakituiset tulot. No joo, olen juuri tehnyt konkurssin ja ongelma aika pitkälle on sen vakituisen rahan puuttuminen! Kohdallani kuitenkin kävi niinkin onnellisesti, että sain sen vakityön ja pääsin pitkän hakemusprosessin ja piiiitkän käsittelyn ja paperisodan jälkeen velkajärjestelyyn. Tämän kuun lopussa aika on loppu ja alkaa loppuselvittely. Onko velkojat vailla lisäsuorituksia jne. En itseasiassa edes tiedä mitä nyt on vastassa. Olen varannut ajan selvittelijälle ja sitten kai se alkaa selviämään. Kuitit, menot, tulot on tallessa ja kaikki mitä järjestelyn aikana on tapahtunut. Orjallisen tarkasti olen järjestelyä toteuttanut ja näinollen mitään yllätyksiä ei pitäisi tulla. Mitä piti tämä 3v4kk sisällään..

Tiukkaa taloutta pääsääntöisesti. Kuukausierät järjestelyyn ovat olleet todella suuret, vaikkakin kokonaisuudessaan velkojille jäävä osuus on pieni alkuvelkaan verrattuna. Joka kuukausi olen palkkapäivänä siirtänyt suoraveloituksena velkajärjestytilille sinne määrätyn osuuden. Tämä on vähentänyt tuskaani sen suhteen, etten ole edes ehtinyt nähdä rahaa, joten olen yrittänyt olla miettimättä edes sen olemassaoloa. Lopuilla oli tultava toimeen ja olen tullutkin. Ja olen ollut onnellinen, että asiat ovat järjestyneet. Mutta en ole mikään superihminen, heikot hetket on minullakin. Yksi jäi elävästi mieleen. Oli alkutalvi ja kolmella lapsistani oli jääneet pieneksi niin luistimet kuin monotkin. Etsin kirppikset ja kyselin tutut, joilla on lapsia, olisiko mahdollisesti heiltä pieneksi jääneitä. Ei tuottanut tulosta, joten oli lähdettävä kaupunkiin. Järkytyin hintatasosta ja minun oli myönnettävä, että rahani riittävät vain yhden hankintoihin. Laskiessa ja miettiessä ensimmäinen ilmoitti, että ei äiti haittaa, hän voi mennä sen talven pienilläkin, vähäistä kun on käyttö loppujaan. Tämän ilmoittaessa näin sanoi toinenkin. Kolmannen tilanne oli huonoin ja hänelle oli pakko investoida uudet. Tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi, kun en voi tarjota lapsille perustarpeita. Mielessäni pyöri ne koulun liikuntatunnit, kuinka hankalaa ja kivuliasta pienillä luistimilla esimerkiksi on mennä. Itku kangersi kurkkua jo siinä vaiheessa, mutta sain pidätettyä ja esitettyä lapsille vahvaa äitiä. Sitten vastaani tuli joukko sukulaisia. Toinen sukulainen oli ostanut toisen sukulaisen lapselle kaiken tarvittavan. Kädet oli täynnä urheilu- ja vaateliikkeiden kasseja. Pieni innostui kun näki meidät ja juoksi kertomaan karkkipussi kädessään mitä kaikkea ihanaa on tädiltä saanut ja että seuraavaksi lähtevät syömään ennenkin siirtyvät Ikeaan. Minähän olin jo lapsille lähtiessä sanonut, että kaupungissa emme voi käydä syömässä, se on tällä porukalla aika iso menoerä ja sillä rahalla tehdään parin päivän ruuat kotona. Siinä vaiheessa kun vilkaisin lapsiani ja heidän ilmeitään, en enää voinut pidätellä. Oli lähdettävä äkkiä pois, ettei kukaan tajuaisi katkeruuttani ja tuskaani. Pyörähdin kantapäilläni ja yritin rauhoittaa itkuni. Lapset juoksivat perässäni ja vaikka eivät itkuani ehtineet tajutakaan, niin tottahan he ymmärsivät. Sanoivat, että eiköhän meillä äiti jo ole kaikki tarvittava, lähdetään kotiin.

No, tuo nyt oli vain yksi päivä, joka jäi katkerana mieleeni ja oli ehkä niitä kipeimpiä päiviä. Lopputulos oli ihan onnellinen ja löysin lopuillekin  lapsille sille talvea sopivat menopelit kirppikseltä. Menin sen jälkeen peilin eteen ja sanoin itselleni, että älä koskaan ikinä ole kateellinen tai tule katkeraksi, ymmärrätkö perkele! Jotkut ihmissuhteet harmittavat todella paljon, joiden oletan juontavat juurensa näihin velkasotkuihin. Ehkä sain suvun mustan lampaan leiman, ehkä jotain muuta. Mutta olen luvannut olemaan katkeroitumatta, kaikillahan on oma vapautensa valita haluaako enää olla tekemisissä ollenkaan, vähän vai entiseen tapaan. Ei ketään voi pakottaa tykkäämään tai edes hyväksymään. Toivottavasti he tietävät, että olen pahoillani aiheuttamastani huolesta ja murheesta tai pahimmassa tapauksessa suurimmalta osin maksamattomista veloista, joita yritän parhaani mukaan hoitaa loppuelämäni ajan. Kaikkeni ja todellakin ihan kaikkeni yritin pelastaakseni yritykseni ja selvitäkseni kaikesta.

Olen tavattoman ylpeä lapsistani. He kaikki tietävät rahan arvon ja eivät koskaan vaadi minulta enempää kuin on tarpeen. Ovat aina auttaneet ikätasonsa mukaan kotitöissä, eivätkä ole vaatineet edes viikkorahaa. Hankintoja tehdään yhdessä tarpeen mukaan ja rahaa annetaan samalla periaatteella. Vaatteet kelpaavat mitkä vaan, kunhan on vaatteet. Tarkoitan, että kenkien ei tarvitse olla nuorison viimeistä huutoa ja maksaa merkeistä. Hyvin pukeutuneita ovat ilman niitäkin. Loma, kunhan se vietetään yhdessä, kelpaa missä vaan. Elämyksiä on monenlaisia. Ei sitä ennen velkajärjestelyäkään ollut tuhlata asti, pienyrittäjähän olin. Joskus heikkona hetkenä mietin, että haluaisin tarjota heille enemmän. Käydä ehkä joskus vaikka lomareissulla koko perheellä ulkomailla, mutta se ei kertakaikkiaan ole ollut mahdollista. Mistäpä tuota tietää, jos vaikka joskus ei ihan kokoaika tarvitsisi elää kädestä suuhun ja jäisi vaikka säästöönkin ja voisi sitten toteuttaa jotain ylimääräistä, kuten isomman lomareissun.

Oli miten oli, minä olen maailman onnellisin nainen. Nyt kun vielä löysin unelmiensa kodin, niin se kruunasi kaiken. Ja niin hassua kuin se onkin, tämä ihanuus on halvempi kaikkine kustannuksineen kuin edellinen. Eli mitä minulla on? Minulla on fiksut ja ihanat lapset, maailman huomaavaisin ja rakastavin mies, rauhoittava ja kaunis koti sekä aivan mielettömän ihania ihmisiä ympärilläni. Rahaa on niin, että pärjäämme hyvin, kun ei ala hurjimaan. Mielestäni siis riittävästi ja joka kuukausi on pärjätty. Yllätyksien tullessa tulee notkahdus, koska säästöjä ei ole, mutta niinpä vaan niistäkin on selvitty. Velkajärjestelyhän muuten lasketaan niin, että rahaa ei kuulu jäädä yli säästää asti ja jos jostain syystä jää, niin on se tilitettävä velkojille. Kaikki ylimenevä lasketaan ylimääräiseksi ja on tilitettävä, mutta jos tulot tippuvat, niin se on oma kipeä. Ihan oikeudenmukaiselta se ei aina tunnu, mutta tämä on määräys.

Viestini otsikko siis, katkeruus on perisynti, olisi toteutuessaan pahinta mitä voisin itselleni nyt tehdä. Romuttaisin sillä kaiken hyvän mitä ympärilläni on! Olen sanonut sata kertaa aiemminkin, että onnellisuus koostuu pienistä asioista ja niistä pitää osata nauttia tai elämässä ei ole mitään järkeä. Tai on, mutta et tajua, mitä kaikkea hyvää sinulla on ympärilläsi, jos keskityt vain negatiivisiin asioihin ja murehdit niitä. En tiedä onko tämä joku naisten juttu, mutta välillä tarvitsee romahtaa ja sitten kun siitä pyöriskelystä taas saa silmänsä auki, niin minä ainakin annan ruoskaa itselleni siitä miten hölmö taas olinkaan, kun en tajua. Katso nainen ympärillesi!! Ja valtakunnassa kaikki hyvin ❤️

Ja minä elän! Nautin jokaisesta hetkestä mitä elämä minulle tarjoaa. Lapset ovat vain joka toinen viikko luonani, mutta sitä suuremmalla syyllä nautin joka ikisestä sekunnista heidän luonani ollessa. Mutta nyt vuosien jälkeen olen oppinut nauttimaan myös viikoista, kun he ovat isällään ja hetkistä vain itselleni ja parisuhteelle. Tässä on puolensa, kun vaan antaa sille mahdollisuuden.

Kenellekään ei anneta suurempaa taakkaa, kun mitä jaksaa kantamaan. Haluan uskoa näin. Minä kannan virheeni ja taakkani ja olen selvinnyt niistä. Elämä on ihmisen parasta aikaa! (Tulikohan nyt varastettua jonkun laini), mutta näin se on, ei sitä käy kieltäminen, kun osaa vaan nauttia siitä mitä se tarjoaa, ylä- ja alamäkineen.