torstai 17. marraskuuta 2011

Voi kauhea Syksy!

Nyt on se aika vuodesta, kun on aika repiä hiukset päästä, syödä kaikki kynnet varpaita myöten ja tuskailla!
Sanoin aiemmin, miten paljon pidän syksystä. No joo-o, mutta rajansa kaikella! Nyt ollaan kuitenkin jo marraskuun paremmalla puolella ja vettä tulee. Haluan talven! Haluan lunta ja pikku pakkasta. Sitä ne muutkin odottavat..nimittäin asiakkaani. Ei lähde toppa liikenteeseen, ennenkuin talvi on näyttänyt, että se tulee tänäkin vuonna. Se on juuri se aamu, kun herätään valkoisuuteen. Kaivetaan paniikissa lämpimiä kamppeita ja huomataan, ettei ne enää sovikaan. Koulu- ja hoitopäivä mennään joillain ja niiden jälkeen rynnätään kauppoihin. Se on ehkä se vuoden paras päivä minulle :)
Nyt siis vain odotellaan. Istutaan ja katsellaan kallista toppavarastoa ja lasketaan päiviä milloin laskut erääntyy. Osa on jo erääntynyt, mutta mitenkäs maksat, kun raha on kiinni varastossa. Ja ihan oikeasti niissä on kiinni niin paljon, että hirvittää!
Ei kai auta taas, kun ottaa puhelin kouraan ja alkaa soittelemaan. "Anteeksi, olen pikkuisen myöhässä. Saatte kyllä kaikki saatavanne, mutta myöhässä." Inhottavaa, kun tietää, ettei välttämättä ole herkkua siellä toisessakaan päässä. Mutta aika hyvin sitä maksuaikaa kuitenkin irtoaa, kun vaan kehtaa pyytää.
Tiedän, että monet yritykset ovat ajautuneet kriisiin juuri siitä syystä, että ovat vain yksinkertaisesti ahdistuksessaan jättäneet laskukirjeet aukomatta, kun ei rahaa ole. Perintäänhän ne sitten menee ja kulut jäävät sinulle. Siitä jos päästää eteenpäin niin edessä on se, että joku todella kettuuntunut odottelija hakee sinut konkurssiin. Siksipä ei kannata kaivautua maan alle, oli miten tiukkaa tahansa. Ymmärrystä löytyy, kun edes yrittää.

Tänä vuonna on hehkutettu joka tuutista ja torvesta sitä, miten tärkeää on, että palvelut hankitaan omalta paikkakunnalta. Sen tärkeyttä ei voi ehkä liikaa toitottaa. Yksi ihminen ehkä ajattelee, että ei minun pienellä panostuksellani ole merkitystä. Mutta kun se yksi ihminen ei ole yksin, vaan kun niitä on useampi, niin merkitys on erittäin suuri. Oli kysesessä iso tai pieni ostos.
Kesän lopulla kirjoitinkin facebookiin tästä asiasta, kun olin niin kauhuissani erään asukkaan kommentista, ettei periaatteesta osta omalta kylältä. "Hyvä Niina (nimi tietenkin muutettu), pidä tuo periaate!" huutaa vanhemmat taustalla. Koko perhe isommasta pienimpään on siis aivopesty tähän, ettei omalta kylältä kannata hankkia mitään. Lopullinen syy onkin sitten jäänyt hämärän peittoon. Ruokakaupassakin he käyvät naapurissa. Ja todellakaan muita kodin ym. hankintoja ei kuvitellakaan ostettavan Pielavedeltä. Mielestäni on juuri meidän vanhempien tehtävä auttaa myös lapsiamme ajattelemaan, että mitä enemmän eurot saa pyörimään omalla kylällä, sitä paremmin me kaikki voimme. Palvelut säilyy lähellä ja kaupat pystyy palvelemaan asiakkaistaan laajemmin, mitä enemmän niitä käytetään. Jos tilanne on päinvastainen, niin olemme kohta tilanteessa, että omalta kylältä ei löydy postia, R-kioskia, alkoa, erikoiskaupoista puhumattakaan. Sitten päästään taas aiheeseen "kun ei täältä saa yhtään mitään!!!!" Onkohan esimerkiksi tämä periaattesta muualta ostava ajatellut sitä, kun on lähtenyt jokaviikkoiselle käynnilleen naapurikaupunkiin.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta todellakaan, kun asia on pöydällä. On ollut paikallislehdessäkin yleisöosastolla kirjoituksia monta kertaa. Mieleenpainuvin on nimimerkillä "kaupungista hupinsa hakeva", joka tiesi sanoa, että köyhä ostaa kaupungista. Ei tähän yhtälöön tietenkään oteta huomioon sitä, että kaupunkiin on matkaa. 98 bensa maksaa tällä hetkellä 1,61€/litra. Kaupunkireissuun menee aikaa useammasta tunnista koko päivään, jolloin tietenkin myös nälkä ehtii yllättää moneen otteeseen. Ja mitenkäs niiden kaikkien houkuttelevien kahviloiden ja ruokapaikkojen ohi edes pääsisi. Käydään siis syömässä ja jos päivä pitenee , niin vielä kahvilla tai toisinpäin. Hups, siinäpä meni perheellä aika monta kymppiä. Siellä tulee myös halpamyymälöissä tunne, ostetaan kun halavalla saadaan..vaikkei nyt välttämättä tarvitakaan. Eipä olisi tuotakaan krääsää tullut haalittua nurkkiin pyörimään omalta kylältä. Ja taas meni muutama kymppi. Puhelin ja TV ostetaan tietysti kaupungista. Mutta entäs sitten, kun niihin tulee vika? Eikun auto alle ja kaupunkiin. Eikä muuten ole kukaan kantamassa jääkaappia kotiin kaupungista. Meidän kylän kauppiaalta saa täyden palvelun. Laitteet asennetaan paikalleen, opastetaan ja viedään vielä vanhatkin pois samaan hintaan. Ja jos jostain syystä tulee vikaa, niin homma hoituu vaivattomasti. Listani voi jatkua loputtomiin ja varmasti jokainen sieltä löytäisi yhtäläisyyksiä omaan reissuunsa.

En sano, etteikö olisi mukava käydä kaupungissa shoppailemassa silloin tällöin, mutta jos se alkaa olla periaate ja menee niin pitkälle, ettei omasta kylästä kelpaa edes ruoka, niin ollaan jo liian pitkällä ja tehdään hallaa. Enkä myöskään väitä, etteikö jotkin asiat olisi kaupungissa halvempia. Monia niistä kutsutaan sisäänvetäjiksi. Sanotaan nyt vaikka, että Prismoissa on kahvi tarjouksessa 2,99€ ja sitä sitten innolla lähdetään hakemaan maalta asti. Se myydään siellä alle nettohinnan, eli tarkoittaa sitä, että prisma maksaa asiakkaalle siitä, että ne hakevat sen kahvipaketin sieltä. Kuulostaa hullulle, mutta ei ole ihan niin ystävällistä kun annetaan ymmärtää. Prisma kyllä tietää, että ostokset eivät jää pelkkään kahvipakettiin ja persnetto kahvipaketista tulee monin kerroin takaisin muissa tuotteissa. Pääasia on, että asiakas on saatu asioimaan juuri heille. Huom! Prisma on vain esimerkkinä..kaikki hypermarketit tekevät tätä samaa. Se ei ole mikään salaisuus.

Me pienet kilpailemme hypermarketteja vastaan palvelulla, joka on aina saatavilla. Myyjiä ei tarvitse etsiä ja pyrimme palvelemaan kaikki niin hyvin kuin vaan pystymme. Olemme aidosti asiakkaan puolella ja haluamme, että asiakas on tyytyväinen saamaansa tuotteeseen ja palveluun. Tällöin saamme hänet palaamaan myös uudelleen. Emme tee sitä teennäisesti vaan haluamme aidosti, että meiltä lähtiessä olisi kaikilla hyvä mieli, sai haluamansa tuotteen tai ei. Ei meilläkään pysty ihan kaikkea olemaan mitä asikas haluaa. Siinä tapauksessa pyrimme ohjaamaan asiakkaan sinne, mistä tuote voisi löytyä. Hinnat ei monessakaan tuotteessa poikkea muista kaupoista. Minulla esim. Name It:n tuotteet, jotka ovatkin lähes 80% kaikista sisävaatteista, ovat saman hintaisia kaikkialla. Ostit ne sitten Helsingistä, Rovaniemeltä tai Ruotsista. Sama pätee myös moniin ulkovaatemerkkeihin. Erona on jotkin tuotteet, mitkä ovat tismalleen samoja kuin vaikka jossain marketissa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että minä hinnoittelisin tuotteet ylihintaisiksi, jos ne ovat hieman halvempia muualla. Vaan siitä, että market saattaa ostaa niitä 10 000kpl ja minä 10kpl, jolloin ostohinta on meille eri. Suurta eroa näissä ei kuitenkaan ole..yleensä n. 10%:a maksimissaan. Tai sitten kyseessä on juuri se sisäänvetotuote.

Näitä asioita on aikaa ajatella, kun katselen tuota kallista toppaa ja pelkään, että jos ei talvi tule, niin saattaa olla perheillä asiaa kaupunkiin sillä ajalla ja sieltä sitten hankitaan toppa samalla..Ja siinä sitten on tämä tyttö ihmeissään, kun raha on edelleenkin kiinni topassa ja talvi on mennyt. Siinäpä ei auta enää toimittajille itkeä. Pulassa ollaan! Niin pienestä se on kiinni..

Haastavaa on lasten pukeminen tänä päivänä. Vaatimukset kovenee ja niin "kaikkitietävä" kun luulen välillä olevani, niin totuus iskee viimeistään siinä, kun sopivaa päällepantavaa ei löydy edes omalle teinille!

Mukavaa talvenodotusta! Kyllä se sieltä vielä tulee :)