Tapasimme jo yli 15 vuotta sitten. Ihastuimme ehkä ja tapailimme silloin tällöin. Muistan ikuisesti, kun sanoin, että jos tekisimme yhdessä lapsia, ne olisivat kauniita! Siihen se sitten loppui. Sinä lähdit töihin kauas, minä jäin tänne. Elimme omaa elämää välissä, soittelimme joskus kuulumisia.
Sitten vuosia myöhemmin tapasimme uudestaan! Oli vappu ja arvatenkin tapasimme ravintolassa. Minä onneton vedin överiksi ja paha olohan se tuli. Juoksin sinua karkuun, ettet näkisi minun oksentavan ja sinä luulit, etten halua sinua. Vedellä ja muutamalla happihyppelyllä sain onneksi kasattua itseni ja samaan kyytiin sinun kanssasi. Yö oli mieletön ja pitkä, valvoimme aamuun asti ja olimme kovaa kyytiä rakastumassa. Tiesin, että kuulumme yhteen!
Siitähän meidän yhteiselomme sitten alkoi. Pari vuotta myöhemmin pääsiäisenä 2003 annoin sinulle lahjan. Pääsiäismunan, jonka sisällä olikin lelun sijasta pieni lappu: ”meille tulee vauva”. Olit niin onnellinen!
Kihlauduimme saman vuoden kesällä Saksassa, jonne matkasimme moottoripyörälläsi, uusi yhteinen tulokas mahassani. Pariisiin piti päästä, mutta koti-ikävä iski Bremenissä ja takaisin oli käännyttävä. Kotona odotti 3-vuotias pikkutyttöni. Jolla ei kyllä ollut mitään hätää, mutta minä en enää osannut kuin itkeä!!
Poikamme ristiäisten yhteydessä vannoimme ikuisen rakkautemme, romanttisesti ystävänpäivänä. Huoh, siitäkin on jo kahdeksan vuotta..
Kolme vuotta myöhemmin sain taas yllättää sinut. Annoin isäinpäivälahjaksi 4 ruusua. Yhden jokaiselta lapselta. Kyllä oli ilme näkemisen arvoinen, kun et millään meinannut ymmärtää, että kannoin kaksosia.
Apua, miten hirveältä ajankulu tuntuu. Nyt kirjoittaessani mietin, kun nämä pikkuiset yllätykset lähtevät jo ensi syksynä esikouluun!
Ai vitsi mitä vuosia elimme. Oli ylä-ja alamäkiä, niinkuin yleensä kaikissa parisuhteissa, mutta me elimme. Elimme kuin vastarakastuneet vuosia. Sanotaan, että alkuhuuma kestää aina vain maksimissaan kaksi vuotta..meillä se kesti melkein kahdeksan. Nautimme yhteisestä ajastamme. Kävimme kahdestaan pienillä reissuilla. Kesällä moottoripyörällä, talvella autolla. Illaksi saatoimme ajaa kaupunkiin syömään ja joskus jäätiin hotelliin yöksi. Ihan vain, että saimme olla myös kaksin. Niin paljon kun nautimmekin lasten kanssa olosta, arvostimme myös kahdenkeskeistä aikaa. Ja ne ajat olivat arvokkaita. Yhtä reissua vaille kaikki oli onnistuneita! Joskus ajoimme vaan nukkumaan jonnekin. Oli mukava saada nukkua niin pitkään kuin haluaa ihan kaksin. Nauttia vain toisen lähellä olosta. Kaipaan sitä kaikkea!!
Kuulin monesti ulkopuoliselta, että miten ihmeessä te voitte olla tuollaisia niin monen vuoden jälkeenkin :) Yksikin nainen sanoi, että ihana seurata miten miehesi katsoo sinua. Silmät osoittavat valtavan rakkauden. Miten palvova katse onkaan. Tiesin sen ja tunsin sen ja minä tunsin juuri samoin. Ei ole olemassa ketään kaltaistasi minulle eikä tule koskaan olemaan. Olimme ne yksi miljoonasta. Luotimme, rakastimme, arvostimme..et voi ymmärtää, miten paljon toista ihmistä voikaan rakastaa. Sitä antaisi henkensä toisen puolesta. Ja joka kerta kun mietit häntä, tuntuu mahan pohjassa vihlaisu kuin teinitytöllä. Toisen lähellä haluaa olla kokoajan, ihan vain olla. Halata, koskettaa, suudella. Kerroin joka päivä rakastavani sinua ja sinä halusit myös kertoa sen minulle. Sana, jota ei voi koskaan tuhlata liikaa, kun sitä tarkoittaa. Viestittelimme paljon, kun emme olleet yhdessä. Olit mielessäni kokoajan!
Sitten tapahtui jotain. Alkoi olla isompia säröjä, jotka kaikki jätti pieniä arpia. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi ja rakastimme. Mutta jotain tapahtui parin vuoden aikana, mitä emme enää saaneetkaan korjattua. Tuli hiljaisuus, tappava hiljaisuus.
Seison ikkunan ääressä ja katson sinua. Olet polvillasi remontin ääressä tallilla, mutta et tee remonttia. Laitat tekstiviestejä, olet tehnyt sitä jo tovin aikaa. Sydäntä kylmää vähän, mutta uskon että ajatuksilleni on järkevä selitys. Kävelen tallille ja kysyn, onko jotain mitä minun pitäisi tietää. Kiellät.
Asia kuitenkin jäi mieleen ja aloin seurailla käyttäytymistäsi. Puhelimesta on tullut hyvä kaveri ja kulkee mukana kaikkialla. Ei sinun tapaistasi. Puhelinlaskut, viestien osalla varsinkin nousee kymmenkertaiseksi. Sitten tajuan jotain mitä en koskaan osannut edes pelätä. Sinulla on toinen. Maailmani kaatuu. Tuntuu, ettei henki kulje. Suonissa virtaa jää. Se tunne on tosissaan veret seisauttava, ei sitä voi edes sanoin kuvailla!
Otin asioista selvää, oli pakko varmistaa varmistamisen päälle. Kunnes sain epäilykselleni nimen. Itkin niin, että tuntui kun minusta ei olisi enää mitään jäljellä. Sen jälkeen itku muuttui vihaksi. Vihaksi sinua kohtaan, miten ikinä olet voinut tehdä minulle näin! Mehän olimme ne yhdet miljoonasta! Et voi tehdä minulle näin! Sinä et ole sellainen, olemme aina luottaneet toisiimme kuin kuuhun ja tähtiin. En ikinä edes pahimmissa painajaisissani uskonut, että voisit valehdella minulle ja pettää luottamukseni. Vaikka joskus viestittelit yhden toisenkin kanssa, mutta pyyhin sen ajatuksen pois mielestäni. Rakastimme toisiamme, olit minun. Et kenenkään muun. Se oli jotain ihan muuta!
Vihaan sitä naista. Miten joku ihminen voi tulla ja hajottaa elämämme tuosta noin vaan? Eikö hän ajatellut seurauksia? Meillä on kuitenkin perhe! Lapset ja avioliitto. Sillä ei ole kuin lapsi, ei siis mitään menetettävää! Miten tuollaisia ihmisiä voi olla edes olemassa?
Halusin tietää asiasta enemmän ja sainkin tietää. En tiedä onko se hyvä vai huono. Satutin itseäni tietoisesti ottamalla asioista selvää. Selvisi kipeitä asioita, joita en nyt saa mielestäni pois. Kerrankin, kun olimme lasten kanssa lähdössä reissuun, halusit sinä jäädä kotiin ja mennä ajelemaan moottoripyörällä. Vain muutama minuutti lähtömme jälkeen tämä nainen soitti sinulle. Olit siis laittanut viestin, että lähdimme. Ja niin alkoi iltanne suunnittelu. Hyppäsit pyörän selkään ja lähdit sen naisen luo. Illalla laitoin sinulle viestin, missäpäin olet menossa. Vastasit, että tankillinen ajettu ja olet Nurmeksessa ja nyt käännyt kotiin. Valhetta kaikki. Tai en tiedä kävitkö Nurmeksessa asti, mutta kotiin et kääntynyt. Sain asian selville, kysyin sitä sinulta. Et voinut kieltääkään, kun et voinut tietää mitä tiedän ja mistä tiedän. Lohdutuksena se, että ajelit kyllä sitten puolen yön jälkeen kotiin.
Toinenkin tapaaminen sinun piti vain myöntää, kun et muutakaan voinut. Sanoit tekeväsi pidemmän päivän töissä ja lähteväsi sitten katsomaan Varpaisjärvelle moottoripyörää. Illalla tuli viesti, että meni aika ihmetellessä, lähdet vasta myöhään takaisinpäin kotiin. Niinhän siitäkin sitten selvisi, että et tehnyt pidempää päivää töissä, vaan ajelit suoraan hänen luokseen. Ja muina miehinä illalla myöhään kotiin minun ja lasten luokse. Ai että sattuukin, kun kirjoitan ja palaan tähän taas.
Luin myös muutamia viestejänne. Kädet tärisi ja henki salpaantui. Minun ei olisi tarvinnut tehdä sitä, koska tiesin jo liikaakin, mutta halusin vain varmistusta kokoajan. En voinut uskoa sitä todeksi!!!!
Kun sain tietää, sanoit että ette enää ole tekemisissä. Valhe valitettavasti sekin. Viestittely ei ollut enää niin intensiivistä, mutta yhteyksissä olitte. Olette edelleenkin. Mokiin vaan ei ollut enää varaa. Olette varovaisempia.
Joulun jälkeen tein päätöksen, mikä vaikuttaa koko loppuelämäämme. Muutin pois kotoa. Asunnon olin kyllä hankkinut jo ennen kuin edes tiesin tästä suhteestasi. Meillä oli ongelmia, joille päädyin antamaan lisätilaa. Ja lisätilaa meille, jotta oppisimme taas arvostamaan toisiamme ja sitä mikä on tärkeintä. Asunnon tarkoitus alun perin oli olla vain kakkoskotina, jossa voisimme välillä hengähtää. Ajatuksella, kun toinen ei ole kokoajan lähellä, oppii arvostamaan sitä, minkä on menettämässä. Vaikea selittää. No, vaikka asunto oli olemassa, en saanut sinne ikinä lähdettyä. En vain osannut olla luotasi poissa. Nyt päätös oli tehtävä. En voi antaa anteeksi sitä kaikkea valhetta, minkäs sen naisen takia teit. Olikohan hän sen arvoinen, että olemme nyt erossa. Lapsilla ei ole enää ehjää perhettä, eikä meillä toisiamme. Onko hän tukenasi nyt? Toivon, että älyää pysyä poissa. Ja toivon, että sinä älyät sen myös. Meillä olisi vielä mahdollisuutemme, jos annat. Jos vain sanoisit, että haluat. Olen niin heikkona sinuun, että jos voisit kertoa minulle, että vain minä merkitsen sinulle jotain, antaisin anteeksi. Jos vain pyytäisit anteeksi, palaisin. Jos todella tarkoittaisit sitä.
Nyt elämme arkea, mitä monet elävät, mutta minulle se vain on vielä niin hankalaa. Kaipaan sinua mielettömästi. Sinua ennen tätä kaikkea paskaa, mitä niskaamme saimme.
Lapset ovat nyt luonasi. Saan heidät taas maanantaina. Siihen asti en osaa kuin itkeä. Ikävääni lapsiin, ikävääni sinuun. Vaikka olet satuttanut minua pahimmalla mahdollisella tavalla, loukannut ja nöyryyttänyt, ikävöin sinua silti. En voi olla palaamatta aikaan, kun rakastimme. Ei ollut maailmassa ketään muuta kuin me, kun olimme yhdessä.
En osaa päästää irti. Enkä osaa olla vihaamatta sitä naista. Ajatukseni karkaa kokoajan, joka päivä, joka hetki siihen naiseen..siihen toiseen naiseen! Kysyn kokoajan miksi, saamatta siihen vastausta. Viette salaisuutenne hautaan asti, mitä se sitten ikinä olikin. Ylpeytesi ei anna periksi myöntää koko asiaa. Kiellät hänet kokoajan. Mitään ei ole tapahtunut, sanot. Se on vain kaveri. Vaan kun tuossa on jo liikaa valhetta minulle. Ei minun tarvitsekaan tietää enempää minkä asteinen suhteenne ollut. Riittää että se oli. Ja se oli valehtelemisen arvoinen. Vieläköhän puhelimessasi on hänen nimenään St1 ja työpuhelimena Stp, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. St1 on jätteestä tehtyä polttoainetta. Se sopiikin sille naiselle ihan loistavasti, jos saan olla sarkastinen. Kai sen voi minulle tässä tilanteessa suoda. Minulla kaverit on ihan omilla nimillään puhelimessani ja niille voin vastata ja soittaa muualtakin kun nurkan takaa. Hitsi kun tekee kipeää ajatella, miten uhrasit työaikaasikin siihen hillittömään viestittelyyn. Illalla kun ei voinut ihan niin tiiviisti näpytellä. Aika monta viestiä päivässä ehti vaihtaa omistajaa. Laskeskelin tuossa aikani kuluksi yksi päivä. Luoja tietää sisällöstä. Ja sinä. Ja St1.
Ja siitä huolimatta jaksan itkeä ikävääni joka päivä ja joka yö. Voimat alkaa olla aika vähissä. Ystäväni ovat sanoneet, että tulee aika kun helpottaa. Kai siihen on uskottava. Että on edes jotain mihin uskoa. Kaikki muu on revitty rikki sielua myöten!
Rakastan Sinua, en osaa muutakaan. Olisi niin helppoa, jos en rakastaisi.
