Voi Luoja, että ärsyttää! Haluaisin olla sellainen, joka piipertää itse tehdä kaikkia jouluaskareita kotiin ja varsinkin kaikille lahjaksi. Omatekoista sitä ja omatekoista tätä! Mutta jos jo pelkkä ajattelu saa stressitason näin pilviin, mitäs sitten se toteutus saisi aikaan. Akuutti stressireaktio ja sairaalareissu! Kaikki tämä ajattelu saa alkunsa, kun nämä kaikki hemmetin opukset vyöryvät postilaatikosta. Jos saisin valita, lakkauttaisin kaikki lehdet joulun ajaksi, etten edes näkisi mitä kaikkea ihqua voisi tänä vuonna omin pikku kätösin väsätä. Ja niin helposti, halvasti ja vaivattomasti! Ei sillä ettenkö osaisi, tottakai MINÄ osaisin, mutta millä ihmeen ajalla näitä kaikkia vallattomia ja ihania ideoita sopisi toteuttaa? Häh, kysynpähän vaan? Ja sitten kun ne kaikki pitäisi vielä saada valmiiksi vähintään yhden illan aikana. Inhoan, että asiat ovat kesken. Tai en välttämättä niinkään niitä itse asioita, vaan niiden tuomaa hetkellistä epäjärjestystä kotiini. Niiden näkeminen ahdistaa. Olen pakkomielteinen järjestyksen ylläpitäjä. Eipä kyllä uskoisi, jos katsoisi meidän naiselliseen toimistoomme! Teini-ikäisen suurin kapina luojan kiitos on tähän asti se, ettei se suostu pitämään huonetta äidin toivomassa järjestyksessä. Hän kuulemma itse viihtyy sen kaaoksen keskellä. (Anteeksi, miten kukaan voi viihtyä niissä oloissa?) Ja kylässä ollessani koitan välttää vasemmalla kädellä järjestelemistä, etten loukkaisi itse kodin asukkeja. Pyrin tekemään sitä niin, ettei kukaan huomaisi. Pyydän tässä välissä anteeksi, en tee sitä tahallani, aivot vain tuottavat käskyjä, mitä en voi hallita. Kaikilla meillä on vikamme..
Yksi pakkomielleprojektini on myös jokavuotinen joulukorttien teko. Ajatushan siinä on aina tehdä niitä iloisella mielellä yhdessä lasten kanssa. Just joo! Saldo jokaikinen vuosi on noin 60 korttia, joista lapset ovat tehneet 1-5 ja ilmoittaneet sitten käyttävänsä loppuajan johonkin mukavampaan. Siinä se äiti sitten istuu askarteluhelvetin keskellä ja vääntää naama punaisena paperisilpun keskellä kortteja. Lopputulos kyllä varmasti saajan mielestä näyttää siltä, että kyllä, Titan lapsethan ne siellä taas on reippaina touhunneet. Tänä vuonna älysin ottaa sen viinilasin siihen kylkeen, että edes näyttäisi homma mukavalle. Mutta kylläpä sitten kaiken valmistuttua ja kun kaaoksen sai siivottua pois silmistä hymyilytti. Tein sen taas! Luultavasti masentuisin vähintään seuraavaan jouluun asti, jos tämä savotta jäisi tekemättä. Huono omatunto kalvaisi ja valmiita korttejahan en suostu laittamaan. Ja miksikö en, ihmettelee siellä joku! No sitäpä sopii kysyä..niin miksi, hä, miksi??!!
Muistin juuri tänä iltana senkin, että menin möläyttämään tekeväni tänä vuonna ystäville ja sukulaisille leipomuksia ihan itse. (Tämä on siis osa sitä projektia mitä haluaisin olla, mutta en jaksa olla!) Suunnittelin pakkaavani ne kauniisti, omatekoisiin laatikoihin tietenkin (tai parhaassa tapauksessa lasten) ja vieväni ilahduttamaan joulunalusaikaa. No, siitä ei kannata keskustella ilahduttaisiko se oikeasti ketään muuta kuin minua, mutta jokatapauksessa näin oli tarkoitus tapahtua. Ajatuksia sotki vain ja ainoastaan lapsi numero 2:n syntymäpäivät, jotka ovat siis huomenna. Leikkelin näistä joulunalushelvetinlehtien sivuilta parhaat reseptit ja niitä yllättäin kasaantui aika monta. Sitten kun aloin miettiä syntymäpäivätarjoilua, iski se kuuluisa päättämisen vaikeus. Ja jouduin sitten toteuttamaan aika monta luomusta. Ja nyt koko ajatus leipomisesta puolelle suvulle ihan vain antamisen ilosta oksettaa. Eli..en todellakaan tee tänä vuonna enää yhtään kakkua tai mitään muutakaan piperrystä. Lohduttaa ainoastaan se, ettei kukaan tosissaan osannut edes pelätä saavansa minulta mitään omatekoista syötävää.
Tämä saattaa olla iän mukana tuomaa viisautta, lapsilukumäärää tai yläkerran johdatusta, mutta nyt kun jouluun on enää 5 yötä (nielaisu), en ole siivonnut (tai edes ajatellut sitä), leiponut joulujuttuja (tai edes ajatellut sitä) enkä edes laittanut mitään joulua kotiin (hitto, en ole edes ajatellut sitä)! Olen ylen tyytyväinen huomatessani, että joulu tulee ilman tuota kaikkea! Kuusi on ainoa must-juttu mikä pitää olla. Lapset varsinkin olivat huolissaan siitä, ettei tontut tiedä minne lahjat laitetaan, jos kuusta ei ole. Meillä kun on pitkä perinne siitä, että aattoa edeltävänä yönä tontut ovat tuoneet yhdet lahjat kullekin kuusen alle. Illalla sinne viedään raskaantyön raatajille piparia (omatekoisia tietenkin) ja maitoa, että jaksavat painaa koko yön miljardien lasten luona. Sinne osaa fiksut tontut aina jättää jotain, mistä riittää puuhaa koko päiväksi, niin ei illan pääjehun odottaminen olisi niin tuskaista! Aamulla alkaa jo varhain jännittävä suhina, kun eivät tiedä onko kello jo sen verran, että olisi sopivaa nousta.
Teeveestä tulee joka vuosi samat ihanat lastenohjelmat ja äiti saa keitellä riisipuuroa rauhassa ja nauttia kiireettömyydestä. Ei ole kovin kauaa siitä, kun tajusin rakastavani joulua ja sen herkkää tunnelmaa. Saa olla rakkaitten kanssa tekemättä oikeastaan yhtään mitään ja näin yrittäjän näkökannasta katsottuna en yhtään valita tänäkään vuonna 4 päivän vapaista. Ja antaminen ja sen tuoma ilo on parhautta. Vaikka ne ei tänäkään vuonna ole niitä omatekoisia, niin olen silti jokaisen lahjan ajatuksella valinnut. Ja voipi tosiaan olla, että se tuo huomattavasti enemmän iloa niin saajalle kuin antajallekin, kuin se omatekoinen..tässä tapauksessa ;)
Rakkaudellista jounaikaa kaikille!
